perjantai 4. heinäkuuta 2014

Tilaa hengittää


Lomalle lomps lähti hän. Miettii aamulla, että mitäs tänään pitää tehdä. Ei mitään, jos ei huvita. Kevään lämpimien jälkeen tämä alkukesän kylmyys ja sade on vaihtumassa hiljalleen helteiksi, jos ennusteita on uskominen. Ja miksemme uskoisi, nyt jo tarkenee ulkona ilman toppatakkia ja pipoa. Aamusella hiippailin pitkin tonttia kamera kädessäni. Voi kuinka ihana oli olla auringon lämmössä.



Katselin maalaismaisemaa ja kuuntelin hiljaisuutta. Tuuli vei pilviä vinhaa vauhtia ja hetken vilahti mielessä Simpsonien alkutraileri.



Kuljeskelin kohti rantaa, mutta käännyin takaisin, koska niittämätön heinikko muistutti tekemättömästä työstä. Lammella on joutsenpari, jolla on kaksi poikasta. Illalla katiskalla käydessä aiheutimme levottomuutta tuoreiden vanhempien mielenrauhaan.



Keräsin kimpullisen kauniita vihulaisia terassille ja kuvasin kesäkukkia. Aurinkoa ja lämpöä nekin ovat ressut vailla. En siis ole ainoa näillä huudeilla. :) Lupiinit ne vaan kukkii, oli keli mikä hyvänsä.



Ensimmäinen satsi pelakuun kukinnoista on kuihtunut ja kaikki nuput kuivui alkuunsa. Ystäväni mukaan samalla tavalla on käynyt yhdelle jos toisellekin tänä vuonna. Toinen kukinta alkaa ihan juuri ja nupputerttuja ihan valtava määrä. En malttaisi millään odottaa.



Terassihortensia jaksaa kukkia, väri vain on hieman haalistunut. Taidan laittaa tämän syksyllä kukkamaahan, jos vaikka selviäisi talven yli.



Kaupunkikodin takapihalla pioni oli juuri avautumassa. Pari vuotta sitten istutetulla kukalla oli vasta neljä nuppua tuloillaan. Tämä maalla oleva on mummoni istuttama yli 60 vuotta sitten ja pikaisella laskulla sain ainakin yli 50 nuppua. Tätä en ihan oikeasti jaksaisi odottaa, sen kukinta on niin mahtava.



Kukkamaan uusin tulokas on Porilainen sinisarja. ystäväni toi sen tuliaisina ja istuttikin paikoilleen. Tässä on herkkyyttä ja loistoa samassa paketissa.



Ostin keväällä kärhön Pink Fantasy ja istutin sen ruukkuun. Muutama kukka on jo avautunut, mutta nuppuja on paljon tuloillaan.Aurinkoa siis odottelee hänkin.



Terassin kulmalla roikkuu yksi pelakuu, tämä on eri satsia kuin nupulliset. Jaa miten niin pidän vaaleanpunaisista tai pinkeistä kukista? :D



Kierros jatkui etupihalle, jossa sinnittelee yksi kerrottu petunia, vaaleanpunainen tottakai.



Saunan vierustalla kukkii hansaruusu. Karsin keväällä todella paljon näitä puskia ja se on saanut jo lähestulkoon häätötuomion. Ainakin se vaihtaa paikkaa jossain vaiheessa, jos suunnitelmani joskus saa jonkun toteuttajan. Huussiin menevän polun paikkaa haluaisin hieman muuttaa ja puskat on juuri sillä kohdalla, johon uusi polku joskus ehkä tulee.



Viimeisessä kuvassa näkyy kuistin kulma, josta hävitimme tuoksuvattupuskaa pois keväällä. On muuten sitten kaameat juuret mokomalla. Kuivatin ja poltin juurakotkin kaikki pois, ettei pääse leviämään muualle.

Seuraavana odottaa pyykki narulle laittajaa ja perinteinen loman aloitus: matonkuteiden leikkaustalkoot terassilla. Helteistä heinäkuuta toivon kaikille meille!


6 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää teillä maalla! Pelargoniat eivät todellakaan ole tykänneet näistä kosteista ilmoista, mutta onneksi parempaa on kuulemma luvassa. Tosi kaunis tuo kährö, laitan listalleni "hankittava".
    Mukavaa ja leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mustakissa! Ostin kärhön lähi-Prismasta keväällä kun hinta oli vain 3,95. En ole aikaisemmin uskaltanut edes kokeilla, kun sanovat näitä vaikeiksi. :)
      Viikonloppu oli mukava ja leppoisa, hyvä loman aloitus oli meillä.

      Poista
  2. Voi niin ihanalta näyttää kesä nyt kun se lopultakin tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sude! Olin jo ihan menettänyt toivoni noiden kelien suhteen, mutta nyt ne on ihan täydelliset. Meillä maalla tuulee yleensä aina jonkin verran, niin ei tule järkkykuuma ja hyttyset pysyy loitolla. :)

      Poista
  3. Mukavaa lomaa Minna! Kukat ovat täälläkin kärsineet kovasti. Ja harmitti että eilinen sade hakkasi pionit tuusan nuuskaksi. Pelargoniani ovat ihan kamalat!! Nyt pitää jotain nättiä ostaa omaksi ilokseen vielä takapihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eliisa, loma on tarkoitus vain oleskella ja puuhastella maalla. Siis mieli, sielu ja keho lepää. :)
      Harmi sun pioneiden kanssa :[ Se on sitten varmaan sama juttu mun kaupunkipionien kanssa. Täällä maalla ei ollut sadekuuroa, onneksi ei! Pelakuut muuten tarvii kuivahtaa aina välillä ihan kunnolla, jotta kukinta olisi hyvää. Ei paljon päässyt kuivahtamaan ennen näitä aurinkoisia päiviä...

      Poista

Kiitos kommentistasi!