keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kukkahulluutta, arkenakin


Kukkahulluus on kiivaimmillaan näin keväällä. Leikkokukat vaihtuvat siemeniin, taimiin ja kesäkukkiin. Sininen hortensia tarttui Ikeasta mukaan ja kerrottu tulilatva puolestaan ruokakaupan hyllyltä yhdellä eurolla.



En oikein perusta orvokeista, mutta aina niihin jotenkin sortuu. Varsinkin nyt, kun kevät on niin aikaisessa, että ei oikein muutakaan uskalla pihaan laittaa.



Röyhelöreunaiset orvokit olivat jotenkin ihan vastustamattomia Plantagenin hyllyssä näin piittaamattomallekin. Taimet maksoivat 69 senttiä kappale ja hyvin ovat viihtyneet ulkona jo viikon päivät.



Platagenista olivat myös nämä tete narsissit, euron taimelta pulitin näistä. Oletteko muuten koskaan saaneet tetet kukkimaan uudelleen seuraavana vuonna? Olen monta kertaa näitä syksyllä istuttanut, mutta vain harvoin uudelleen istutetut ovat kukkineet. Olisiko kellään mitään vinkkiä asiaan? Koska laitan maahan kukkineet? Kuivatanko kesän välillä vai heti keväällä maahan? Irrotanko sipulit toisistaan vai laitanko ruukkurykelmänä? Olisi mukava kuulla kokemuksia tai vinkkejä, että miten onnistuisi. Kiitos jo etukäteen!


Arkikuva 2/5

Toisen päivän arkikuvassa on kaunis, vuodesta toiseen ilahduttava krookus, joka kukkii keittiöni ikkunan alla. Tämä raidallinen sininen on jotenkin erilaisen viehättävä. Kaikista krookuksen väreistä pidän silti, kevään ensimmäisiä hyvän mielen sanansaattajia ovat.

Toisena haastan arkikuvia julkaisemaan melko uuden blogituttavani ja nimikaimani Minnan Pinkki Pelakuu-blogista (ihana blogin nimi!).  Minnalla on upea puutarha-aiheinen blogi (mielenkiinnolla odotan metsäpuutarhan valmistumista). Hän asustaa samalla kasvuvyöhykkeellä Pirkanmaalla kuin minäkin ja harrastaa käsitöitä ja lukemista. (kuullostaa ihan kuin itsestäni puhuisin, paitsi tietty tuo puutarha. Minna on alan opiskelija ja virtuoosi, sellainen kuin minäkin haluaisin olla, mutta en ole :)

Nappaatko Minna haasteen vastaan?
Edellisessä postauksessa oli Pepiltä saatu haasteen ohje. Voit säveltää tai kieltäytyä, ihan miltä tuntuu.:)



4 kommenttia:

  1. Minulla taas orvokit nappaa kovasti näin keväällä :) Ovat kivoja väriläiskiä ja pärjäävät kylminäkin öinä eivätkä vaadi kauheasti auringonvaloa kukkiakseen, joten menestyvät puolivarjoisella parvekkeellanikin. Juuri tänään kävin hakemassa lisää orvokkeja, mutta istutuspuuhat jätin huomiseen, oli sen verran pitkä työpäivä takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etupihan puolelle minäkin niitä laittelin, pohjoisen puolelle siis. Takapihan paahteessa eivät viihdy yhtään. :)

      Poista
  2. Kiitos kauniista sanoistasi! Nappaan haasteen vastaan.

    Aivan ihania nuo röyhelöreunaiset orvokit! Mä tykkään kovasti. Orvokkeja tulee ostettua näin keväällä, kun ulkona ei vielä muut kuki. Tuovat mukavasti väriä. Ja myöhemmin laitan ne maahan, jossa paikkaavat tyhjiä aukkokohtia mullassa. Pitääkin käväistä ensi viikolla Tampereella :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että nappasit!
      No siksi minäkin niihin aina sorrun, vaikken niin fani olekaan. Väriä elämään! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!