perjantai 28. tammikuuta 2011

Haastetta kehiin!

Mitä ihmettä tapahtui, kun olin viikon pois koneelta?

Uusia lukijoita kasapäin, tunnustuksia haasteella. Pitäisi varmaan olla useammin viikon tauko. Ties kuinka monta lukijaa olisi vuoden lopussa! ;D 

Lämpimästi tervetuloa kaikki uudet lukijat ja kiitokset Pepille Mummun Huusholliin tunnustushaasteesta!







Kiitos ja kumarrus, mutta nyt jäin miettimään, että mitä uskallan tunnustaa. Ehkä pitää mennä vaan tunteella...


  1. Olen totaalinen itkupilli.
    Itken ihan mistä vaan ja ihan minkä asian takia vaan: ilosta ja surusta (myös toisten iloista ja suruista), kauniista musiikista, koskettavasta taulusta.Vincent Van Goghin Sininen huone sai padot auki Lontoon Tate Galleryssa monta vuotta sitten ja vieläkin muistan sen sielua koskettavan hetken, mutta tänä paivänäkään en ymmärrä, miksi reagoin siihen siten.
    Itken kirjaa lukiessa (viimeksi tänään), elokuvaa katsoessa ja teatterissa. Suvivirsi on ihan "kauhea", en pysty laulamaan sitä lainkaan nyyhkimiseltäni.

  2. Jään koukkuun erilaisiin TV-sarjoihin.
    Ensimmäinen oli Twin Peaks silloin joskus 20v. sitten, kun poikani oli vauva. Jossain vaiheessa siitä esitettiin jaksoja 2 kertaa viikossa (ke ja la?), välipäivien öinä näin omia jaksoja unissani. Pettymys oli kyllä paha kun katsoin sitä uusintana myöhemmin. Jäi katsomatta.
    Viimeisin oli Master Chef Australia. Itkin sitäkin katsoessa, kun viimeisessä jaksossa voittaja selvisi. Jep, pitää paikkaansa. Suomalainen versio samasta ohjelmasta oli paha pettymys.

  3. Olen kouluttautunut viiteen eri ammattiin.
    1990-luvun laman kasvatti siis. Minulla on ollut noin 25 eri palkkatyötä ja yli kymmenen erilaista vapaaehtoistyötä. Sain ensimmäisen vakipaikkani 41-vuotissyntymäpäivänäni ja minulla oli ensimmäinen kokonainen palkallinen kesäloma 3 vuotta sitten.

  4. Minulla on kenkiä.
    Lakkasin laskemasta kun parien määrä ylitti 70. Reissusta tällä viikolla ostin 2 paria lisää. Mutta, mutta, paha saa aina palkkansa! Sain kolmisen vuotta sitten pahan jalkapohjan jännetulehduksen, enkä voi käyttää kuin muutamaa paria kengistäni. :(

  5. Näen tajuttoman paljon unia.
    Muistan nähtyjä unia vielä vuosien päästäkin. Unet voi olla ihan mitä vaan aiheita (usein ihan päättömiä, joilla ei ole mitään kosketuspohjaa todellisuuden kanssa). Näen toistuvia unia ja unta nähdessäni yleensä tiedän, että tämä on unta. Jos herään, niin pystyn nukahtamaan uudestaan ja jatkamaan näkemääni unta siistä, mihin jäin. Uneni ovat aina värillisiä.

  6. Olen käynyt kirppareilla koko elinikäni.
    Ensimmäiset huonekalut ostin kymmenen vuotiaana (äiti maksoi) ja minulla on vieläkin se pöytä ja lipasto. Nykyään ärsyttää useimmiten se, että kirppareilla pyydetään ihan liian suurta hintaa ihan mistä vaan. Mottoni on ollut aina se, että myy sillä hinnalla, minkä olet valmis itse maksamaan samasta tavarasta, jos olet ostajana.


  7. En ole koskaan elämässäni juonut kahvia.
    Maistanut olen, mutta tee on mun juttu. Sitä meneekin sitten noin 10 mukillista päivässä.
Ei jatka haastetta eteepäin tällä kertaa, mutta

Mukavaa viikonloppua kaikille!

maanantai 17. tammikuuta 2011

Sitä sun tätä ja ei yhtään mitään


Kirpparilla on aina jotain, josta pitää, johon ihastuu tai jonka haluaa. Yleensä ostopäätökseeni vaikuttaa hinta, toisinaan taas ei. Joskus teen ostopäätöksen ihan vaan tunteella ja joskus ihan oikeasti miettii, että onko tämä tai tuo hyvä ostos. Ihan joskus, silloin tällöin, voi jopa olla, että ei osta uhallakaan mitään, vaikka kuinka hyviä juttuja tulisi vastaan (ostolakko tai turhista tavaroista eroon). Yleensä minulla on melko selvä visio, että mihin jonkun esineen laitan.

Näille on ihan selkeä paikka Talossa Maalla makuuhuoneen peilipöydällä.


Rikkaimurin edeltäjä-settejä olen luuraillut monen monta kertaa eri kirppareilta, mutta hävytöntä hintaa niistä yleensä pyydetään. Alla oleva Marimekko pöytäliina oli just eikä melkein meille kaupunkikotiin ja väri on juuri tuollainen beessi-tummanruskea. Oli muuten jo toinen Marimekon pöytäliina, joka on löytynyt kirpparilta tänä vuonna.

Sipulikupoli-muodot on nyt ilmeisesti minulle ihan pop, joulukattauksessa jo niitä oli ja ommelluissa joulupalloissa. Ei sen puoleen, olen aina tykännyt siitä muodosta, ainakin yksi lyhty löytyy, kynttilöitä, roikkuvia kynttilälyhtyjä ja muuta.

Tässä taas kaksi lisää:



Turkoosi härpäke posliinikippo on niiin överisti kitcsiä, että se on  jo kaunis. Se on niin ruma, että se näyttää kauniilta. Väri oli se juttu, miksi kipon ostin. Mulla on visio yhdestä pöydästä Talossa Maalla ja muutamista esineistä. Tämä EHKÄ voi kuulua siihen joukkoon. Vähän vahingoittunut, ruusun lehtiä on murjottu, mutta pinta on ihanasti krakeloitunut (onkohan tuo oikea sana?). Oikealla on kannellinen metallikippo, josta en vielä tiedä, että kumpaan kotiin sen sijoitan. Saattaa ehkä jäädä kaupunkiin...

Niin ja hei muuten yks juttu! Yritän päällystää kirppari-sohvaa ihan itse. Kävin eilen ostamassa kankaan ja ostin halvimman (-50% alesta). Ei sit ihan hirmuisesti harmita taloudellisesti, jos ei vaikka onnistukaan ihan nappiin. Kangas näkyy ylläolevassa kuvassa kippojen takana. Uhosin jo, että ei missään tapauksessa luonnonvalkoista, mutta hinta-laatu suhde oli tässä paras. Ja onhan ainakin rouhea, kun en tasaista ottanut! :D
Kuvassa on sohvan istuinosa jo päällystettynä ja seuraavaksi ompelen irtotyynyihin päälliset.

Kirpparilta ostettu laiskanlinna kulkee nykyään nimellä Veikko ja  sohvan nimesin Sohviksi. Sohvi saa siis uutta mekkoa päällensä ja Veikosta putsattiin vesi-imurilla kyljet puhtaiksi. Selkä huutaa hoosiannaa, sillä vesipesun saivat myös kaikki kalusteet, villakangasmatto ja patjatkin. Voi sitä M U S T A N veden määrää, minkä kaadoin imurin säiliöstä viemäriin. Eikä mikään niistä pestyistä edes näyttänyt likaiselta!

Kevät värejä jo mielessä, kangaskaupan palalaarista pelastettuja!

 Edellisen postauksen kuuntele-kirjoita haaste jäi jotenkin päälle. Postilaatikolta kun palasin kotiovelle, niin puista putosi suihkuamalla vesipisaroita hankikannon päälle. Vaikka kuinka mietin ja pähkäilin, niin en saanut päähäni, että kuinka sitä ääntä kuvailisin.

Minulla oli onnellinen lapsuus.
Mitä kaikkea Jumalat keksivätkään,
estääkseen minua tulemasta kirjailijaksi?

En muista kenen runo ja en muista edes sitä, että oliko se ihan noin. 

Hohhoijjaa, olipas aika diipadaapa postaus, mutta menköön.
Mukavaa ja hauskaa diipadaapa-viikkoa kaikille! ;D



 

lauantai 15. tammikuuta 2011

Kirjottamisen haaste


Tinuhelta sain haasteen, joka laittoi taidot koetukselle. Kirjoita äänistä, jotka kuulet, kun laitat silmät kiinni.

Tässä lainaus Tinuhen sivuilta:
"Kirjoittamisesta innostuneena haastan myös teidät, jotka tätä luette. Menkää johonkin sellaiseen paikkaan, jossa käytte harvoin. Kuunnelkaa sen paikan ääniä. Kirjoittakaa sen jälkeen muutama minuutti paikan äänistä ja siitä mitä se teille kertoo."

Valitsin oman takapihani, en jostain syystä koskaan käy siellä talvella. Äänien määrä oli valtava.

Nojaan seinään ja laitan silmät kiinni. Ensimmäisenä erotan tasaisen liikenteen humun, kauempana oleva valtatie vie autoja jonnekkin. Joku auto kuullostaa kovemmalta kuin toiset. Ääni on sama kuin lapsuudessa maalla, kun kaivon pumppu hurahti käyntiin. Hiukan terävä ja rahiseva moottorin ääni tuo mieleen kuuman kesäpäivän keskellä kylmää pakkaspäivää.

Linnun pieni piip-piip yllättää. Joko ne nyt ovat aloittaneet? Toinenkin soljuvampi sirkutus hukkaa pienen linnun äänen alleen. Varis jossain kauempana kuuluu vaimeana muutaman kerran: kraak-kraak kuin paksun peiton alta. Oksa napsahtaa pakkasen voimasta läheisessä metsässä.

Ovi kolahtaa. Naapurin tarmokkaat askeleen nirskahtelee pakkaslumella ja kävelysauvojen terävät kirskahdukset sekoittuvat askelten ääniin. Askeleet vaimenee vähitellen. Toinen naapuri imuroi sisällä, vaimea hurina on vaikea tunnistaa, mutta kolahdukset imurin osuessa huonekaluihin tai seiniin paljastaa minulle äänen lähteen. On kylmä, mutta jään vielä hetkeksi. On mielenkiintoisen koukuttavaa kuunnella ei mitään ja kaikkea.

Taas kolahtaa ovi ja kuuluu aivastus. Ei mikään sievä pieni tirskashdus vaan kunnon törähdys. Jostain syystä mieleen putkahtaa joutsenen ääni. Askeleet vievät postilaatikolle, kolahdus kuuluu kun postilaatikon kansi menee kiinni. Kylmä. Menen sisälle.




Laitan haasteen eteenpäin:


 


Kuten aina, haasteisiin vastaaminen on vapaaehtoista. Jos juttu ei tunnu omaltasi, niin jätä sikseen. Jos haaste kiinnostaa muitakin kuin haastettuja, niin nappaa se tästä tai Tinuhelta mukaasi. Mukava kyllä olisi lukea myös muiden äänistä.

Kipakkaa pakkaskeliä pitelee täällä, mutta silti oikein hyvää lauantaipäivää kaikille lukijoilleni. Tämä äänien kuuntelija lähtee nyt kuuntelemaan vesi-imurin hurinaa, korinaa ja kolketta!





torstai 13. tammikuuta 2011

Veikon tuoli muutti meille


No nyt sitten haettiin se laiskanlinnakin. Olohuone on täynnä. Ei mahdu edes ihmiset enää. Tiesinhän sen, mutta silti se ahdistaa.

Laiskanlinnan selkäpuolelta löytyi hopeoitu(?) kyltti, jossa lukee: Veikolle 60vuotiaana 19.1.60. Veikon tuoli siis muutti meille. Onhan se aina tiedossa, että kirpparilta ostettu tavara on ollut jonkun muun käytössä, mutta että oikein nimikkotuoli.


Mitä on Veikko miettinyt tuolissa istuessaan? Nuoruuden hullutuksia vai syntyjä syviä? Lukiko Veikko kirjoja vai kuunteliko radiota? Kessu-miehiä Veikko ei ainakaan ole ollut.
Keneltä tuoli on lahja? Työkaverit vai sukulaiset? Pitikö Veikko tuolista vai harmitteli, että tuollaiseen rahat tuhlasivat? Jännä juttu, kuinka mielikuvitus alkaa punoa Veikolle persoonaa, työpaikkaa, sukulaisia. Tuoli on jotenkin paljon enemmän täynnä historiaa kun tietää tuolin entisen omistajan nimen.
.


Sohvassa ja tuolissa on paljon samaa muotokieltä, väriä ja "henkeä". Tuoli maksoi kympin vähemmän kuin sohva, mutta tyytyväinen olen molemmista. Näistä se kaunis olohuone joskus vielä muotoutuu. :)

Hyvää ensi viikon 111-vuotispäivää Veikolle sinne jonnekin ja oikein leppoisaa viikonloppua kaikille teille lukijoille!



keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Sohva tuli kotiin


Tervetuloa kaikki uudet lukjiat ja kiitokset kommenteista, niitä on niiiiin mukava saada!

Tänään haettiin sohva kotiin. Olin jo kauhusta kankeana nämä muutamat päivät, kun en ihan tarkkaan muistanut, että miltä se näytti, enkä pöljä ottanut edes kännykällä kuvaa ostaessa. Ostopäätös tapahtui niin nopsaan, että itseäkin hirvitti.


Sohvan puolikas


Onneksi se oli vieläkin parempi miltä se näytti kirppiksen ahtaassa ja pimeässä nurkassa. Tyytyväinen olen. Kangaskin on ihan ok, mutta harmin paikka kun niin kulunut ja tahrainen. Verhoomolle pitää kaunokainen kiikuttaa. Toisaalta onneksi, saan itse päättää värin. Voi apua, sitä mietitäänkin nyt sitten seuraavat kuukaudet.

Musta ei, valkoinen ei, luonnonvalkoinen ei... ensimmäisenä värinä mieleeni tuli valkaisematon pellava yksivärisenä, vähän rouhea ja rustiikki, ettei sohva näytä liikaa tyylihuonekalulta. 

Mitä mieltä sinä olet? Ideoita ja ehdotuksia otetaan vastaan, kiitos.

Kaareva käsinoja on ihana!


Muotokieli on minun silmääni miellyttävä, sohvassa on hyvä istua ja koko on juuri se, mitä hain. Onnenpotkuja käy kohdalle joskus (hymyilen leveästi), sohvan hinta oli vain 65 euroa! 

Huomenna haetaan laiskanlinna kotiin ja viikonlopuksi olen vuokrannut painehuuhtelulaitteen (vesi-imurin). Meillä siis siivotaan viikonloppuna ja myös kirppishuonekalut saa kyytiä pestessä.

Toiveikasta torstaita ja mukavaa loppuviikkoa kaikille!


maanantai 10. tammikuuta 2011

Kävin ostoksilla, ei aikaakaan niin voi kauhistus


Kävin eilen kirpparilla Rinsessan kanssa, tai siis monella. Joo, kivoja juttuja löytyi: puuhenkareita, pöytäliina, yksi tuunattava puu-naulakko-peili Taloon Maalle ja muutama hyvä kirja. Juomalaseja, joita minulla on jo 4 ennestään (ja joista yhden rikoin kotiin tullessa auton oveen, arvaa harmittiko!), nukkekotiin upeaa tapettia ja sellaisia kivoja pikkujuttuja. Rahaakin meni vain kohtuullisesti. Oli oikein mukava päivä. 
Miespuolinen varotteli kyllä lähtiessä, että meillä on 
t a r p e e k s i 
tuoleja, muistathan rakas sen. Ja kas kummaa, yhtään tuolia ei tullut mukana kotiin. Siis kaiken kaikkiaan tuottoisa ja maltillinen päivä.

Se oli eilen se.

Tänään käytiin yhdessä miespuolisen kanssa kahdella kirppiksellä ihan vaan nopsasti vilkasemassa. Ostin rahin.


Ja ihan tarkalleen ottaenhan ei voida puhua tuolista, vai mitä. Se on jakkara, rahi, palli, mutta ei tuoli. Sievä ja pieni ja vähällä vaivalla tuunattava kelpo jakkara, joka kodin kaunistus. Eikö?

Niin ja meinasin ihan unohtaa, samalta kirppikseltä löytyi myös laiskanlinna. Ostin myös sen, kun halvalla sai.

Matka jatkui sille toiselle kirppikselle, josta alussa mainitsin. Kävin ihan pikaseen vaan kääntymässä ja ostin sohvan. Ihan tarkkaan ottaen sekään ei ole tuoli. Vai mitä?

Ei tullut Oxfordia ei. Joskus ihan oikeasti mietin, että olenkohan ihan viisas vai vaan sillä maanisuuden rajamailla (ed.postaus). Mihin ihmeeseen saan ne mööpelit mahtumaan? Lohduttaudun sillä, että ihan kohta joskus minulla on upea olohuoneen sisustus, persoonallinen ja kaunis. Ei tarvi enää kuin vaihtaa tapetti, remontoida alakerta, verhoiluttaa kalusteet ja päästä vanhoista romuista eroon. Ihan just. Joo. 
[Mutta halvalla ne kotiini sain, rahaa kului vain 130 euroa ja rahi maksoi tuosta summasta kympin!]

Otsikon loppu on muuten lainattu lempikirjailijaltani, Dame Agatha Christieltä, aka Lady Mallowan.

Talvisen kaunista viikkoa kaikille, minä haaveilen kauniista olohuoneesta!

perjantai 7. tammikuuta 2011

Maanisuuden rajoilla

Olen aina ollut hyvin tietoinen oman luonteeni maanisesta taipumuksesta. Varsinkin nuorempana elämässä oli paljon suunnatonta autuutta tai tuohtumusta, vimmaista tekemistä tai tekemättömyyttä, elämä oli joskus aika vakavaa. Onneksi olen iän myötä vähän laantunut. Olisi ehkä hyvä laantua vielä lisääkin. Vauhkoaminen ja vatvominen vie suunnattomasti energiaa. Toisaalta taas voisi jäädä kokematta ne ainutlaatuiset flow-ilmiöt, joista nautin suunnattomasti.

Kuva etupihaltamme, kuvan puu ei liity tapaukseen millään tavalla.

Suuresti ihailemani Stephen Fry sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja hän ei halua siihen lääkitystä, koska pelkää, että silloin jää elämän hienot hetket kokematta oikealla tavalla. (Jos teiltä on jäänyt katsomatta sarjat Ennenkuin ne häviävät tai Peter Kingdom, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan.) Olen samaa mieltä idolini kanssa, olisi kamalaa jos mikään ei tuntuisi milloinkaan ihmeelliseltä tai muistamisen arvoiselta.

Jaa, että miten se maanisuus sitten jokapäiväisessä elämässä näkyy?
  • Siivoan harvoin, mutta kun sen teen niin kaikki kliseet hammasharjoista ja vessan kaakeleiden saumoista pitää paikkaansa. (ja sellanen jokapäiväinen siistiminen ja järjestely ei mielestäni ole siivoamista...)
  • Jos uppoudun lukemaan, niin silloin luen. Viimeisin maaninen lukukokemus oli fantasiakirjasta, jossa oli noin 1000 sivua. Aloitin aamulla sängyssä, siirryin alakertaan nojatuolille ja istuin siinä niin kauan paikoillaan, että kun yritin nousta, en päässyt ylös. Toinen käsi ja jalat olivat niin puuduksissa, että kyennyt liikkumaan. Kirja oli luettu sen päivän aikana. (Minulla on aina 3-4 kirjaa kesken)
  • Olen silitys/mankelifriikki, se kertoo jo kaiken.
  • Harrastukset vie aina mennessään. Jos neulon, niin sukkia tulee putkeen noin 20 paria. Nyt olisi meneillään ompeluvimma, mutta ärsyttää levittää ompelukamat ruokapöydälle. Joulukalenterin aikaan oli jo kuukauden kaaos ja en halua sitä taas uudelleen.
  • Kaikkia tarvikkeita pitää olla aina riittävästi. Meillä on makaronia vaikka sota syttyisi. Kirjat ei mahdu enää mihinkään. Järjestelin kertyneet nauhat ja pitsit, siinä meni kolme tuntia enkä edes saanut kaikkia järjestettyä (säilytyslaatikot loppui kesken).
Siinä niitä muutamia. Olen varovasti yrittänyt herätellä nukkuvaa nukkekoti-innostustani. Voi olla, että nukkuvan karhun pitäisi saada olla rauhassa. Voittaako järki vai vimma? Jään odottelemaan vastausta.

Ihanaa viikoloppua kaikille, olkaa vimmasia tai rauhallisia. Minä täällä mietin vielä kumpaa haluan.


torstai 6. tammikuuta 2011

Synkkien vuoristen metsäseutujen yksinäinen erakko

Näin runollisesti alkaa esittely Huuhkajasta Maapallon eläinkuvastossa.

Aina välillä aamuisin nään huuhkajan peilistä, tunnistettavia piirteitä löytyy:
päätä koristaa kaksi pitkää mustaa höyhentöyhtöä (mulla ne tosin ovat vaaleat), jalat ovat erikoisen tanakat ja voimakkaat. ... sekainen kaula ja kurkku valkoiset. Silmien kehä on räikeän kellanpunainen.

Ruokavalio ei ole tosin minun makuuni:  
Metsot, teeret, metsäkanat, sorsat ovat sen saalista, samoin jänikset, oravat ja siipioravat, kissakin voi öisillä pyyntiretkillään joutua sen kynsiin. Syrjäseuduilla se sieppaa väliin laitumelta lampaan vuonan, Lapissa poronvasan ja on monen pienemmän petolinnun verivihollinen. Toisaalta se kyllä tekee hyötyäkin hävittämällä suuret joukot hiiriä, myyriä ja muita pikkujyrsijöitä.

Varikset vihaavat huuhkajaa ihan silmittömästi (silmitöntä vihaa esiintyy kirjan sivuilla melko tiuhaan) ja syystä kyllä. Varsinkin syyspuolella, kun ne kerääntyvät monikymmenisin parvin yönviettoon esim. yksinäiseen selän saareen, tuo surmalintu ilmestyy äkkiä äänettömästi kuin aave niiden joukkoon ja raatelee niitä kymmenittäin, ennen kuin pökertyneet vaakkujat yön pimeydessä kunnolleen huomaavatkaan murhanhimoista vihollistaan.

Pesimisaikoina se huutelee öisin metsässä "huu-huu", mistä on saanut sekä tieteellisen että monet erikieliset nimensä. Huuhkajan kaamea huuto on pahasti pelästyttänyt taikauskoisia ihmisiä, "tulipaloa, tappeluksia ja murhia" sen on luultu ennustavan.

Pesää ei ole hyvä ihmisenkään aseettomana lähestyä, emo puolustaa sitä raivoisasti, pörhistäytyy palloksi sähisten ja napsauttaen nokkaansa kuin kahta keppiä vastakkain lyöden, todella peloittavan näköisenä ja äänettömästi paikalle liitävä koiras voi syöksyä kynnet ojossa silmille.

Huuhkajan poikanen äkäisenä pesässään.
[Kuva kirjasta Maapallon eläinkuvasto]

Äkäisiä ovat huuhkajan poikasetkin pesässään, mutta tarpeeksi nuorina otettuina ne kesyyntyvät kumman hyvin ja tottuvat hoitajaansa. (?) 
Ilmeisesti ennesvanhaan oli tapana ottaa pesästä linnunpoikasia lemmikeiksi. Muistelen, että isänikin olisi joskus puhunut omasta kesyvariksestaan.

Aika äkäistä ja murhanhimoista sakkia nuo huuhkajat. Täytyykin pitää mielessä kun taas ensi kesänä kuuntelen huuhkajan huhuilua Talossa Maalla.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille, huu-huu!


keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Maapallon eläinkuvasto


Tein ehkä kaikkien aikojen parhaimman kirjalöydön kirpparilta: 

MAAPALLON ELÄINKUVASTO

TOIMITTANUT

LAURI HIRVENSALO

2579 kuvaa
liitteenä 64 värikuvaa

kahdeksas painos, 1959

Toimittaja on tehnyt alkusanat vuonna 1936.
2. painokseen elokuulla 1950 on eläinnimistö tarkistettu ja uudistettu nykyistä käytäntöä vastaavaksi.

Helmikuulla 1955 6. painokseen on kuvitusta jonkin verran uusittu, mutta teksti on ennallaan ja kesäkuulla 1959 8. painoksessa osa kuvista on uusittu teknisesti paremmilla ja eläintieteellisesti antoisimmilla.

Alunperin ajattelin käyttää kirjan askarteluun. Kannet ovat marmorikuvioitua pahvia, selkämys ja kulmat nahkaa sekä kuvat ovat aivan ihania ja kun hinta oli vain 5 euroa...


Mieleni muuttui, kun rakkaani alkoi selailla kirjaa ja luki muutamia sitaatteja (onneksi). Tässä myös teille tietoja sudesta:
Susi l. hukka on suuren koiran kokoinen ja siinä määrin sen näköinen, että moni haukku on menettänyt henkensä sudeksi luultuna... 

(Tämän jälkeen kuvataan ulkonäköä, levinneisyyttä, poikueita jne., mutta ravinto-osuus onkin jo jotain.)

Suden jokapäiväisenä ravintona on pienehköt nisäkkäät, jänikset, sopulit, rotat, jopa hiiretkin, sekä isot metsälinnut, mutta varsinkin kierrellessään talvisaikoina laumoina ne nälissään käyvät melkeinpä otuksen kuin otuksen kimppuun. 

Syystä susi on Euroopan raatelevimman pedon maineessa. Erittäin nopeasti juosten ne ajavat tuntikausia hellittämättä hirviä, poroja, metsäkauriita; yksinäinen ihminen, joka hukkaparven tielle joutuu, on käden käänteessä syöty, Venäjällä ja Siperiassa ne ahdistavat reellä liikkuvia isojakin matkueita penikulmakaupalla surmaten ja syöden suuhunsa niin ihmiset kuin hevosetkin. Meidän maassamme ne takavuosina söivät kymmeniä lapsia Turun ja Tampereen lähistöllä. 

Susi on koiran verivihollinen, Lapissa porojen surma ja lammaslaumoissa se tekee tavattomia tuhoja. Nälissään ja veren hajusta kiihoittuneena se raatelee omaa sukuaankin; jos otusta ajavasta laumasta yksi hukka haavoittuu, heti toverit ovat tämän niskassa, repivät sen palasiksi ja syövät suuhunsa.

Huhuh! Aika hurjaa, en taida kuitenkaan iltalukemisena kirjaa pitää. Painajaiset olisivat taattuja. :D
Mutta tietäisittepä mitä kirja kertoo hyeenoista, ne vasta inhoja otuksia ovatkin!

Mukavaa loppiaista ja varokaa susia siellä Turun ja Tampereen seuduilla!

maanantai 3. tammikuuta 2011

Muistoja vuoden takaa


Vietimme 1-vuotishääpäiväämme eilen, elin ihania muistoja uudelleen. Vuosi sitten pakkasta oli -25 astetta, mutta se ei haitannut tahtia lainkaan. :)



Vihkiminen oli juhlapaikalla, vihkiryijynä oli äitini ja isäni häälahja mummultani.


Väriteemana oli hopea-kulta-valkoinen, lähes kaikki koristeet oli kirppareilta hankittuja. Osa astioista oli omia ja osa vuokrattuja.


Hääparin malja.


Talvinen Tammerkoski oli kaunis sekä päivällä, että illalla. Tunnelma oli aivan huippu meidän mielestä ja monet muutkin kiittelivät hyvin onnistuneista juhlista. Kiitokset vielä kerran kaikille mukana olleille ja kaikille teille, jotka osallistuitte järjestelyihin.


Meillä oli hääkakkubuffet yhden ison kakun sijaan. Pyysin muutamaa ystävääni tekemään häälahjaksi kakun ja tein itse kolme erilaista kakkua. Ihana yllätys oli kun sain perjantaina myös 1-vuotishääpäiväkakun ystävältäni Geraldinelta. Aivan kertakaikkisen suussa sulavaa ja herkullista! 

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2011 kaikille!