sunnuntai 18. joulukuuta 2011

ME! ~ Luukku 18



***************************

Luukku 18
Teema: Luontoon

**************************

Kauneutta ruokakaapista

Oman itsensä hemmottelu erilaisille jalkakylvyillä, kuorinnoilla ja naamioilla on mielestäni täydellistä luksusta. Joulun aika, kaikesta kiireestä huolimatta, on ainakin minulle hemmottelua: hyvää ruokaa, rauhoittumista ja nautintoa hyvän kirjan parissa ja läheisten kanssa. Joulusaunakin on useimmille tärkeä perinne.

Kauneudenhoitotuotteisiin lisätyt kemikaalit, lisäaineet ja muut aiheuttavat monille allergioita tai yliherkkyyttä. Mitä jos tekisitkin kauneudenhoitotuotteet itse? Vaikkapa myös lahjaksi?



Tämä vuonna ajattelin ilahduttaa muutamia ystäviäni joulupaketissa luonnon kosmetiikalla. Tämän yksinkertaisen ohjeen sain jo aikaa sitten Tinuhelta ja se toimii loistavasti.



Saunahunaja vartalolle:
  • 1 osa hunajaa (ei kannata käyttää juoksevaa)
  • 1 osa hienoa sokeria
  • Sekoita aineet keskenään ja laita purkkiin. Aineiden annostelu ei muuten ole ihan niin justiinsa tarkkaa, sinnepäin on hyvä mitta tässä kohdassa.
  • Käyttö: Hiero saunahunajaa vartaloosi löylyssä niin kauan, että sokeri on liuennut. Pese pois vedellä suihkussa sen jälkeen. Iho tuntuu käsittelyn jälkeen sametin pehmeältä ja tuote toimii mielestäni paremmin kuin kaupasta ostettavat saunahunajat. Muista suojata lauteet, saunahunaja notkistuu ja sokeri sulaa lämmössä ja se saattaa sotkea sinun lisäksesi myös ympäristöä.



Koristelin kannen pitsillä ja jostain joskus ostamallani kangasruusulla. Kuumaliimalla laittelin kiinni (tällä kertaa en polttanut näppejäni!!! :) Käytä muovisia purkkeja, lasipurkki ja metallikansi ei toimi löylyssä, auts...

Reseptejä itse tehtyyn luonnonkosmetiikkaan löytyy paljon netistä. Suomenkielellä mm. täältä ja englanniksi täältä

Lisäksi vielä löydät aivan mielettömän upeita ohjeita HUVIlassa-blogista. (Kannattaa muuten lukea myös kommentit). Satavarmasti ovat itselläni kokeilulistalla!

Ihana itse tehty jalkasuola oli myös Marilla Kanelia ja Pähkinää -blogissa, sama oli myös minulla mietinnässä, mutta en löytänyt laventelia. :[



Töllillä ollaan tänään luonnonvastaisia ja huilataan. ;D







Ps. Onnea ystävilleni Geraldinelle ja Minnalle, niin se vuosi taas mennä sujahti nopsaan!

5 kommenttia:

  1. Onpas söpö purnukka! Taidanpa tehdä hunajasatsin ittelleni, kun on noin simppeli yhdistelmä.. :)

    VastaaPoista
  2. Vähän samanmoisin menetelmin teek kuorintajutskan, mutta nyt on ollut finito pitemmän aikaa...ihan laiskuutta...pitäisryhdistäytyä!

    VastaaPoista
  3. Saara,
    kiitos, purnukka on koristeltu juuri tiettyä ystävää silmällä pitäen. Se on saajansa näköinen. :) Kokeile ihmeessä tehdä, iho tuntuu upealta sen jälkeen.

    Pepi,
    kohtahan sulla on oma saunakin(?)... Molempia siis tarvitaan. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä. Tästä lähtien joka ikinen likka voi olla makea mimmi halutessaan! Valtavan hyvä idea. Hyvää adventtisunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Valua Kuvasa,
    Jep, ihan ällömakea halutessaan. :D:D Mukavaa sunnuntai-iltaa myös sinulle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!