maanantai 4. huhtikuuta 2011

Lavastusta hempukoilla

No sen verran sain aikaiseksi, että siivosin toisen pään olohuoneesta (siis sen etelä-siiven ;). Eihän se nyt kummosta vaatinut, tavaroiden järjestelyä vähän. Tai siis paljon: matonkuteet, kirjat, lehdet, kankaat ja kaikki muut käsitöihin liittyvät ovat/olivat vallanneet olkkarin, koska varsinainen työ-/vierashuone yläkerrassa on armaani yksityiskäytössä koko tämän vuoden. Alakerran remontti on alkamaisillaan ja sinnekään ei voi viedä tavaraa, kuin vasta vuoden päästä. Taloon Maalle ei pääse ennen lumien sulamista ja siksi olen pulassa tavaramäärän kanssa...

Sekasotku johtuu tavarapaljoudesta, joka muuten on yleisin seksotkua tuova ja luova aihe kotitalouksissa. Aika rankalla kädellä olen jo osasta tavaroita luopunut, mutta koko talven on tullut hamstrattua lisää jotakin. Taloon Maalle mm. kaksi sohvaa, nojatuoli (sellasia pieniä juttuja vaan...) ja erinäinen kasa muita kirpparilöytöjä. Kolme lamppua, astioita, naulakkopeili, vain muutamia mainitakseni. Uutena ostin sen 75 cm korkean lyhdynkin...

Ja koska en vielä pääse Taloon Maalle, niin lavastin sen kaupunkikotiimme...


Rinsessan tekemät matot (synttärilahjatilaus) on ihan mielettömän ihanat!  Taloon Maalle yläkertaan ovat menossa. Kiitos muruseni!


Ryppyinen päiväpeite (no en jaksanut tätä kuvausta varten silittää, sorry!) Ikeasta, tarjouksessa 7,95 ja se on menossa rautasohvan patjojen päälle päiväpeitoksi. Samaan huoneeseen siis kuin nämä matotkin ja jakkara. Oikealla näkyy ja kurkistaa toinen lahjani. Käsin kudottu poppanaakin ohuemmasta kuteesta, kiitos anopilleni Itä-Suomeen. Mieluinen lahja!


Tässä vielä vähän lähempää kuvattuna kudottu liina. Päällä sisalmunat tiimarin outletista ja lautasliinat Ikeasta.


Mattojen kanssa tuli lahjaksi myös virkattu kori. Vasemmalla on maalamani Ikean peltiruukku. Reunaan laitoin koristenauhan piristykseksi. Se on kiinni kakspuoliteipillä, jotta voi tavittaessa ottaa helposti irti.


Kortti on kummipojaltani Muikkuselta, se on hieno ja pääsee kehyksiin ihailtavaksi myöhemminkin. Kiitos pikkumurunen!


Vielä oli pakko lisätä clas ohlsonilta ostetut lautasliinapaketit. Ovat kyllä niin kevät kuin olla voi. Vai mitä? No siinä tuli melkoinen liuta keväthempukoita, pastellien ähkyä suorastaan. Pelkästään näin vain keskenään melkoisen äklöt, mutta toivotaan, että paikan päällä yhdistettynä valkoiseen ja tummaan harmaaseen vähän tasaantuu.

Mukavaa maantaita ja alkuviikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää kaikki sun hempukat ainakin mun silmissäni ☺☺
    Hyviä löytöjä olet tehny Olssoniltakin, miks mä näen siellä vaan kaikkea tylsää (paitsi sähkötakka) kun käyn -tai siis sä olet jo silloin hamstrannut sieltä kaikki...tunnusta!!

    Tuo Muikkusen kortti on aivan huippu♥♥

    VastaaPoista
  2. En tunnusta!
    Pitsiteippiä jäi, kirjain/numerotarroja jäi, dymonauhaa jäi ja lautasliinojakin jäi! :D :D
    Ja kortti on huippu, se on mun aarre!

    VastaaPoista
  3. Onnea vaan pohjois-siivenkin siivoamiselle - on se pirullista kun noita siipiä riittää niin vimmatusti!
    Eikö vaan olekkin kumma juttu, että vaikka kuinka luopuu tavaroista, niin aina vaan niitä piisaa niin maan p... sanonko kuinka paljon! Onkohan se sitä kiertokulkua? Ehkä tuohon kiertokulun kiertonopeuteen voisi vaikuttaa käymällä hieman harvemmin esim. kirpparilla tai uulssonilla tai jossain. Hmmm, tänäänkin löysin ensin mainitulta ihan pakollisen valkoisen ison puurasian kotiin ja Namuun tyynyn ja lämpöpatterin - siellä on niin kylmä vielä, että pakko saada toinenkin patteri, "pakko" kun on jo käydä, kävin tänäänkin :) Onneksi siellä on lämpöset tossut ja villatakki - ja kohta toinen patteri :D
    Mutta, ihania on nuo Maalle menevät tavarasi - ja Muikkusen kortti on kyllä yliveto!

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti on mieleiset. :)

    Miks kuvissa ei näy tilauksesta ylimääräiseksi jääneet kuteet? :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!