tiistai 14. joulukuuta 2010

MiETi! ~ 14. luukku



Tänään aiheena on  paketointi ja
kalenteriluukku aukeaa jokaisen blogissa.



Täällä mennään kierrätysteemalla (edelleen) ja koska olen taas pitkästä aikaa päässyt ompelun makuun, niin lahjani sujautan tänä vuonna kankaiseen lahjapussiin. Ja mistäs muusta ne onkaan tehty kuin vanhasta pellavasta. Tällä kertaa en tehnytkään "suusta kiristettäviä" pusseja, vaan paperisten lahjakassien mallisia versioita.

[Muistathan, että kuvat suurenee klikkaamalla]




Sunnuntaina paistoi niin kauniisti aurinko, että tuli oikein kiire kuvaamaan. Punavalkoisen koristeet ovat "vanhoja", rusetti on ollut jonkun rasian ympärillä ja sydän on kirpparilta ostetusta keittöpyyhkeestä leikelty. Oikeanpuolimmaiseen olen liimannut linnun kakspuoleisella liimaharsolla (kuten myös sydämen) ja myös osan nauhoista liimasin ja osan ompelin.




Tässä on käytetty Marimekon tilkkuja (kirpparilta ostettu palapussi), pitsiä ja kantokahvat ovat organzaa. Bambi ja lintu on kopioitu Julmagasin Decemberdrömmar 2010 lehdestä.



 
Tässä kuvassa näkyy vielä tuo sinisävyinen kirjalahjapussi, siinä ei ole kantokahvoja vaan pussin sisällä on solmiamisnauhat. Kassin (tai pussin, miten vaan) kääntöpuolella on bambi hiukan erilaisesta kankaasta.

Keskimmäisten kassien reunat on käännetty Ikean pikapaltteella, näppärä konsti tähän. Ompelemalla joutuisi kääntämään reunan kolminkerroin, mutta liimaamalla riittää kaksinkerroin, eikä purkaannu kun liimaa ihan reunaan asti.






Nämä kaksoispojat löytyivät kirpparilta 2e/kpl kehyksineen. Ihan hetken aikaa tuntui pyhäinhäväistykseltä pilkkoa jonkun tekemää ristipistotyötä, mutta tein sen kuitenkin. Kehystin pojat pitsillä ja muutama nappi lisäksi.



Loppuun vielä tämä jouluinen kassi. Ideahan on se kierrätys, niin ajattelin tehdä kasseista mahdollisimman "neutraaleja" ja välttää erityisteemoja. Tämä on kuitenkin joulukalenteri, niin pitäähän se yksi joulukassikin olla. Tämän voi sitten kierrättää ensi jouluna seuraavalle. Kangas on keittiöpyyhe kirpparilta ja muut omista varastoista
Kaikki kolme viimeista pussia on korkeudeltaan noin 25-30cm, toi viimenen varsinkin näyttää kuvassa ihan kauppakassilta! :o

Kauneimman kehun sain mieheltäni:
"Eihän noita raaski antaa pois!"
(joko insinöörismiehellä on herkkä kohta mustiin bambeihin 
tai sitten se vaan tietää, miten saa vaimon hyvälle tuulelle :)

Ihan hirmuinen vimma on ompeluun ja näiden kanssa olen nautiskellut. Eihän se ompelu näissä kummoista ole, mutta aikaa kuluu: hypistelen ja mallailen nauhoja ja nappeja. Muutan mieltäni ja taas hypistelen lisää, aijettä on kivaa. Hulluilla on halvat huvit, ilmeisesti kuulun siihen joukkoon! ;D



Kurkkaa myös  Rinsessan ja Tinuhen paketit, hophop!


2 kommenttia:

  1. Nää on niin pro taas! Vau. Mykistävää.

    (Toivottavasti pukki muistaa, et mä oon ollu tosi tosi tosi kiltti. Siis tosi.)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!