lauantai 11. joulukuuta 2010

MiETi! ~ 11. luukku



Luukussa 11 on teemana KUUSI ja kalenteriluukku aukeaa täällä blogissa.
Extra on Rinsessalla, käyhän katsomassa!
Ja vielä viime tingassa extran extra löytyy Tinuhelta!


Tein kuusen höyhenistä, löytyi Sinooperista niin hyvän värisiä höyheniä kuusen tekoon, etten voinut olla tekemättä. Oikeasti olisin halunnut valkoisen, mutta en löytänyt höyheniä mistään.


Ja voi poijjjaat, että olikin sitten haasteellinen kuvattava tämä kuusentekele, huhhuh!
(Työkaverini inhoaa sanaa haasteellinen, sano niin kuin asia on: vaikea, aikaa vievä tai ihan vaan kettumainen veellä, mutta haasteellinen ei kerro mitään. Vai mitä EAA? :)
No kuitenkin, näissä kahdessa kuvassa höyhenten väri on jotenkuten lähinnä oikeaa. Paitsi vihreä ei ole ihan noin kellertävää, ruskea ei ole ihan noin violetihtavaa (se oli kyllä ihan oma sana, ainakin kuullostaa siltä).


Styroxkartion päälle liimasin paperinarua, ihan vaan sen takia, että siihen on helpompi liimata kuin suoraan styroxiin. Alareunasta alkaen liimasin kerros kerrokselta vähän pidemmillä höyhenillä aloittaen ja jatkaen lyhenevillä höyhenillä kerroksia huipulle asti. Viimeiseksi tein vinkuratähden rautalangasta ja that's it.
Terapeuttista, nopeaa ja helppoa. Niin ja kuusen korkeus tähtineen on noin 30cm.
(Valkoisena tuo olisi kyllä aika kiva, ja pinkkikin voisi sopia...)

Huomisiin taas!


2 kommenttia:

  1. Tulee vähän pöljä olo, ku toistaa itseään. Kuten sanottu (spostissa, Skypessä, puhelimessa, blogissa)..., mä tykkään tästä tosi paljon! Hirmuttavan suloinen hörselöihanuus!

    VastaaPoista
  2. Tää ihan oikeesti näyttää kuuselta! :O "Kultsi, kutistin kuusen."

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!